Erilaisia asennustöitä

 Tähän kokoan useammanlaisia asennustöitä, mitä olemme tehneet. Näitä on tehty usemmalla eri viikolla, mutta järkevin voisi olla koota nämä yhteen osioon. Tästä löytyy siis mm. Lattian asennus, oven ja ikkunan asennus, listoitusta sekä panelointia!

Katon alaslaskun runko

Alaslasku valmis!

Katon alaslaskun aikana tehtiin paljonkin virheitä. Eipä ensinnäkään tajuttu, että koko runko kannattais rakentaa ihan lattialla ja sitten vasta kiinnittää.. XD Mutta saaatiin kuitenkin se kahdessa osassa kiinnitettyä. Kipsilevyjen asennus sujuikin sitten ihan tavalliseen tapaan.

Kattolistoitus harjoituksia, samalla myös jiirin teon opettelua.



Jalkalistoitus harjoitus


Hups…. Lattia rakoilee listan alta..


Lattian asennus ei ollut mitenkään erityisen vaikeaa tässä tilanteessa, kun ei ollut pahemmin erilaisia muotoja, mitä olisi pitänyt leikellä. Käytössä oli pontattu laminaattilankku.
Listoituksetkaan ei olleet erityisen vaikeita, mutta jiirin leikkaus olikin se vaikein osuus. Eli siis kuinka päin pääty leikataan, että se tulee oikein.. 

Oven asennusta







Arvaatteko mikä meni pieleen?



Oven ja ikkunan asennus ei ollut mikään helpoin homma. Oven asennus toki onnistui hyvin, mutta ikkunan asennus ei. Ensinnäkin ikkuna oli liian pieni, eli jouduimme tekemään sille erillisen tuen. Toisekseen, asensimme ikkunan ylösalaisin… XD Aina pitäis opettajan olla kattomassa vierestä, mutta minkäs teet. Tässä on myös yksi hyvä syy, miksi ikkunalistat näyttää myös hölmöltä.

Mutta, virheiden tekemisellä on aina oma merkityksensä ja toisaalta oon tyytyväinen, että niitä on tullut tehtyäkin. Ja tietenkin palautteen saanti on tärkee osa tätä opiskelju. Kaikkea sitä voikin oppia lyhyessä ajassa.

Panelointia



Kalusteasennusta

Panelointi tehtiin kans ”väärinpäin” opettajan virheellisen ohjeistuksen mukaan mutta lopputulos oli silti siisti! Kalusteasennus nähtiin vain opettajan tekemänä rajallisen aikataulun vuoksi.

Kommentit