Turvallisuus ennen kaikkea

Tällä kertaa päästiin puutyösalin puolelle harjoittelemaan turvallista työskentelyä erilaisilla koneilla. Tämän viikon tehtävän antona oli tehdä työkalupakki, jota sai muunnella mieleiseksi tietyissä määrin. 

Puuntyöstö koneiden kanssa saa kyllä olla aina varovainen. Myös henkilökohtaiset suojaimet pitää aina olla (kuulosuojaimet, hengityssuojain, suojalasit). Omalla pukeutumisellaan voi myös välttää ikävempiä vahinkoja. Ei siis löysiä, roikkuvia vaatteita, roikkuvia koruja kaulassa tai ranteissa. Myös turvakengät on suositeltavat. Koneiden kanssa työskenneltäessä pitää henkilön itsessään oltava virkeä ja valppaana. Eli ei kannata ainakaan kolmiolääkkeiden aikana koskeakkaan koneisiin (mm. Jotkut yskänlääkkeet saattavat olla kolmiolääkkeitä).

Koululla on suuri määrä erilaisia koneita, joihin saimme suullisesti ohjeet käyttöön. Koneiden luona oli myös kirjalliset ohjeet laitteen käyttöön. Jotkin koneista oli ennestään itselle tuttuja, mutta tällä kursilla tuli asiat huomattavasti selvemmäksi, eikä tarvinnut enää niin jännittää laitteita käyttäessä. Eli jokaisen laitteen säätöihin ja käyttöturvallisuuteen kannattaa perehtyä ennen tosi toimiin ryhtymistä. 

Työkalupakin mallin suunnittelua

Ensimmäiset reiät kohdillaan

Lehtisahalla muotoon leikkausta

Kokoonpanon mallailua

Mitäs näillä tehdään?

Pakki kasaan!

Pakki sai kantokahvankin

Pikkulaatikkojen kasailua Lamello-kekseillä

Valmis! Vai onko sittenkään? 

Jotakin koristetta piti keksiä ja päädyin sarviin

Sarvet otti osumaa hionnan aikana 

Pintakäsittelyä vaille valmis! Tuli ainakin omannäköinen!


Kommentit