Valinnaisena puutyöt
Otin sisustuspuolen rinnalle valinnaiseksi puupuolen opintoja, jotka aloitettiin myös turvallisella työskentelyllä ja kahdella eri harjoitustyöllä. Onneksi ennestään jo oli käyty läpi osaa koneista, joten nyt pystyi keskittymään oppimaan muiden laitteiden käyttöä. Samalla opeteltiin tekemään liimapuulevyjä itse.
Ensimmäisen viikon projektina oli jakkara. Hankalimmaksi laitteeksi tätä tehtäessä osoittautui tapituskone. Edelleenkään en osaa laittaa asetuksia oikein.. Nimellisesti jäi mieleen monikaraporakone, jonka käytön opin kohtuullisen nopeasti ja sitä on myös jatkossa tullut harjoiteltua ihan urakalla.
![]() |
| Ohjeisiin tutustumista |
![]() |
| Ensimmäisiä liimapuulevy aihioita kasaamassa |
![]() |
| Hyvä tuloo! |
![]() |
| Aihioita valmiina odottamassa jatkojalostusta |
![]() |
| Tappien paikat valmiina! |
![]() |
| Pientä viistettä jakkaran jalkoihin |
![]() |
| Jakkaran rungon osia |
En valitettavasti löytänyt taaskaan valmiista työstä kuvia, mutta onneksi niitä pystyy lisäilemään jälkikäteenkin, kunhan saan työn noudettua kotiin!
Seuraavana työnä olikin sitten seinäkaappi, mistä tuli yksi omista suosikeista! Mutta tästäkään en meinaa löytää mistään kuvia, eli nyt täytyy tyytyä lopputulos esittelyyn..
![]() |
| Vähän tarkempaa kuvaa elämän puusta |
![]() |
| Tadaa! |










Kommentit
Lähetä kommentti